
Yleistietoa matkailijalle
Luontokohteet
Kunta on saanut nimensä seutukunnan suurimmasta järvestä, jolla on pituutta 50 km ja leveyttä 10 km. Kivijärvi ulottuu myös naapurikuntien alueelle. Kalaisa ja kirkasvetinen järvi on houkutellut rannoille runsaasti loma-asutusta, joka onkin merkittävä tulonlähde paikkakunnalle.
Vesillä liikkumisen lisäksi Kivijärvellä on mitä parhaat mahdollisuudet luontolomailuun ympäri vuoden. Salamajärven kansallispuiston aarnimetsät ja suomaisemat tarjoavat kaupungin vilinästä tuleville leppoisaa luonnonrauhaa, mutta myös hyviä marja- ja sienimaastoja sekä metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia Suomenselän erämailla. Uutena ohjelmapalvelu- ja majoitusyrittäjänä Koirasalmen luontotuvalla toimii Sirkka Experience.
Hyvällä onnella voi matkalla kohdata kansallispuistoon kotiutuneita metsäpeuroja tai keväällä bongata alueen runsasta linnustoa. Hyvälumisella alueella luonnonilmiöistä voi nauttia myös talvikaudella, joko hiihdellen, sauvakävellen tai vaikkapa vauhdikkaasti moottorikelkkasafarilla.
Matkailualalla Kivijärvi on tullut tunnetuksi Hannunkiven Lomakylästä, joka luksustason hirsimökkeineen kuuluu kansainväliseen RCI-lomaosakeketjuun. Majoitusta on tarjolla myös ketjun ulkopuolisille asiakkaille. Lomakylässä toimii Villipeura Oy, joka vastaa alueen kahvion ja kioskin toiminnasta sekä huolehtii mökkivuokrauksesta ja erilaisten ohjelmapalvelujen järjestämisestä asiakkaille. Vastaanottorakennuksessa on monipuolinen lahjatavaramyymälä.
Uutta: Seudun matkailutuotteiden myyntiä VilliPeura Oy:n kautta
Anne Hakkarainen on käynnistämässä Hannunkiven Lomakylän yhteydessä toimivassa VilliPeura Oy:ssä majoitus- ja ravitsemuspalvelujen sekä ohjelmapalvelujen välitystoimintaa eteläisen Suomen laajimmalla erämaa-alueella, Suomenselällä. Palveluihin voi tutustua ja niitä voi varata VilliPeuran kotisivuilta.
Salamajärven kansallispuistossa toimii suosittu kalastuskohde, Koirajärven virkistyskalastusalue. Alueen kalastus- ja ruokailupalveluista vastaa Koirajärven Eräpalvelu, jonka kautta saa myös tiedot alueen eräkämpistä ja niiden majoitusmahdollisuuksista ympäri vuoden. Kuvasarja alueelta.
Kivijärven kunnan kotisivuille